> Juniorit | Kurk Golf

Juniorit

Kurk Golfin junioritoiminta tarjoaa kaikille lapsille ja nuorille mahdollisuuden
harrastaa ja oppia golfia ympärivuotisesti rennossa ja kannustavassa
ympäristössä.

Tavoitteenamme on saada juniorit innostumaan golfista ja tukea heitä
aktiivisesti harrastuksessaan lajiin tutustumisesta jopa huipulle tähtävään
kilpagolfiin asti.

Lajiopetuksen lisäksi panostamme vahvasti myös yleisten liikuntataitojen ja
sosiaalisten kykyjen opettamiseen pyrkien näin antamaan junioreille
mahdollisimman hyvät valmiudet elinikäiselle golfharrastukselle ja aktiiviseen
elämään.

Juniorien valmennuksesta vastaa Lotta Tähtelä ja junioritoimikunnan
ryhmävastaavat. Myös seuran omat kilpajuniorit osallistuvat aktiivisesti muiden
ryhmien sparraamiseen.

Toimintaa ja harjoittelua suunnitellaan ja arvioidaan säännöllisesti
valmennuksen johtoryhmässä, johon kuuluvat Samu Sylvander, Jyki Grönlund,
Jani Paukkeri ja Lotta Tähtelä.

Golfliiton Laatuseurana kehitämme toimintaamme jatkuvasti myös yhteistyössä
Golfliiton kanssa.

Lue Kirkkonummen Sanomissa julkaistu artikkeli Kurkin juniorigolfista tästä.


Kesäkausi 2024


Kesäkausi 2024 on alkamassa ja harjoitukset alkavat ensimmäisten ryhmien osalta jo huhtikuun lopussa!

Edellisten vuosien tapaan Kurk Golfin pelaajapolun opetustarjonta jakautuu selkeästi harrastus- ja kilpailutoimintaan, jotta kaikille golfista kiinnostuneille junioreille voidaan tarjota hänen omien tavoitteidensa mukainen harjoitusryhmä. Kaikki ryhmät on kuvattu tarkemmin alla, valitse itsellesi sopiva ryhmä ja tule mukaan!

Alkeisryhmät

Aikuinen-lapsi -ryhmä ("Ensikosketus golfiin tutun aikuisen kanssa")

Kesäkaudella touko-kesäkuussa järjestettävä aikuinen-lapsi -ryhmä mahdollistaa 5-7 -vuotiaille lapsille ensikosketuksen lajiin turvallisesti oman vanhemman kanssa. Ryhmän tavoitteena on tutustuttaa lapset golfiin leikinomaisten harjoitusten ja perusliikunnan merkeissä kannustavien ja asiantuntevien ohjaajien johdolla. Sekä lapset että aikuiset voivat tarvittaessa lainata välineitä seuralta. Ryhmästä lapset voivat siirtyä perusopetusryhmiin oman taitotasonsa mukaisesti. Myös vanhemmille löytyy jatko-opetusta Kurkissa järjestettävästä monipuolisesta kurssitarjonnasta.

Aikuinen-lapsi -ryhmässä lapsi ja aikuinen harjoittelevat yhdessä, joten jokaisella lapsella on oltava aina aikuinen mukana harjoituksissa. Ryhmä harjoittelee viikoittain 1,5h ja kokoontuu yhteensä viisi kertaa touko-kesäkuussa.

  • Harjoitusajat: torstaisin klo 17.00-18.30 (9.5.-6.6., yhteensä viisi opetuskertaa)

  • Valmentajat: Lotta ja Ulla Tähtelä (040 193 5271)

  • Hinta: 80€

  • Ilmoittautumislinkki: https://kgj.myclub.fi/flow/events/6895825


Konsta Kengurun golfkoulu ("Ensikosketus golfiin")

Kesäkaudella touko-kesäkuussa järjestettävä golfkoulu tarjoaa 6-12 -vuotiaille lapsille mahdollisuuden tutustua lajiin helposti ja edullisesti hauskojen harjoitusten ja asiantuntevien ohjaajien parissa. Junioritoimikunnalla on vapaasti lainattavia mailoja ja muuta valmennuksessa tarvittavia välineitä lajin aloittavien harjoitteluun. Golfkoulun jälkeen lapsilla on mahdollisuus liittyä perusopetusryhmiin oman taitotasonsa mukaisesti. Golfkoulu harjoittelee viikoittain 1,5h ja kokoontuu yhteensä viisi kertaa touko-kesäkuussa.

  • Harjoitusajat: torstaisin klo 17.00-18.30 (9.5.-6.6., yhteensä viisi opetuskertaa)

  • Valmentajat: Lotta ja Ulla Tähtelä (040 193 5271)

  • Hinta: 99€

  • Ilmoittautumislinkki: https://kgj.myclub.fi/flow/events/6895810


Pikkukengurut ("Golfkärpäsen puraisu")

Ryhmä on suunnattu 6-8 -vuotiaille junioreille, jotka ovat tutustuneet lajiin jo hieman esimerkiksi osallistumalla golfkouluun. Jäsenillä ei kuitenkaan vielä ole green cardia tai se on juuri suoritettu.

Pikkukenguruiden tarkoituksena on saada lapset innostumaan golfista! Tavoitteena on opettaa golfin perustaitoja puttaamisesta täyteen svingiin ja kehittää samalla perusliikuntataitoja hauskojen pelien ja leikkien muodossa. Omia välineitä ei välttämättä vielä tarvita, vaan niitä voi lainata junioritoimikunnalta. Ryhmä soveltuu erinomaisesti mm. golfkoulun jatkokurssiksi. Ryhmä harjoittelee tunnin viikossa valmentajan ohjaamana.


Vauhtiryhmä ("Pelitaidot haltuun")

Ryhmä on suunnattu 9-11 -vuotiaille junioreille, joilla on jo jonkin verran lajiosaamista esim. golfkoulusta tai Pikkukenguruista. Jäsenillä on jo green card tai he aikovat suorittaa sen tulevalla kesäkaudella.

Vauhtiryhmän tarkoituksena on kasvattaa innostusta golfia kohtaan entisestään! Tavoitteena on syventyä tarkemmin swingiin, lähipelitaitoihin ja puttaamiseen ja oppia pelaamaan kentällä unohtamatta perusliikuntataitojen ja hauskuuden merkitystä. Ryhmä harjoittelee tunnin viikossa valmentajan ohjaamana ja tunnin omatoimisesti ryhmävastaavan johdolla.

  • Harjoitusajat: tiistaisin klo 17-18 (valmennus) ja klo 18-19 (omatoiminen harjoittelu) (30.4.-17.9.)

  • Valmentaja: Lotta Tähtelä (044 599 2604)

  • Hinta: 130€

  • Ilmoittautumislinkki: https://kgj.myclub.fi/flow/events/6896266


Harrastajille suunnatut ryhmät

Nuoremmat harrastajat ("Kohti elinikäistä golfharrastusta")

Ryhmä on suunnattu 12-15 -vuotiaille junioreille, joilla lajin perustaidot ja säännöt ovat jo hallussa ja jotka osaavat jo pelata itsenäisesti golfkentällä.

Ryhmän tarkoituksena on ylläpitää junioreiden golfinnostusta ja kasvattaa itseluottamusta golfarina. Ryhmässä keskitytään lyönti-, lähipeli- ja puttitekniikan harjoittelun lisäksi myös pelitaitojen kehittämiseen. Ryhmä harjoittelee kaksi tuntia viikossa valmentajan ohjaamana, ja lisäksi valmentaja antaa pelaajille viikkotehtäviä, joiden avulla voi harjoitella omatoimisesti opetettuja asioita.


Tyttöryhmä ("Kohti elinikäistä golfharrastusta with Girl Power")

Ryhmä on suunnattu 12-15 -vuotiaille tytöille, joilla lajin perustaidot ja säännöt ovat jo hallussa ja jotka osaavat jo pelata itsenäisesti golfkentällä.

Ryhmän tarkoituksena on ylläpitää junioreiden golfinnostusta ja kasvattaa itseluottamusta golfarina. Ryhmässä keskitytään lyönti-, lähipeli- ja puttitekniikan harjoittelun lisäksi myös pelitaitojen kehittämiseen. Ryhmä harjoittelee kaksi tuntia viikossa valmentajan ohjaamana, ja lisäksi valmentaja antaa pelaajille viikkotehtäviä, joiden avulla voi harjoitella omatoimisesti opetettuja asioita.


Vanhemmat harrastajat ("Kohti elinikäistä golfharrastusta")

Ryhmä on suunnattu 16-20 -vuotiaille pelaajille, jotka haluavat tällä hetkellä pelata ja oppia golfia harrastusmielessä ilman kilpailullisia tavoitteita.

Tavoitteena on opettaa nuorille monipuoliset golftaidot ja tarjota valmiudet elinikäiselle golfharrastukselle. Ryhmä harjoittelee kaksi tuntia viikossa valmentajan ohjaamana, ja lisäksi valmentaja antaa pelaajille viikkotehtäviä, joiden avulla voi harjoitella omatoimisesti opetettuja asioita.


Kilpagolfareille suunnatut ryhmät

Talenttiryhmä ("Tavoitteellisen kilpagolfin ensiaskeleet")

Ryhmä on suunnattu 8 -15 -vuotiaille junioreille, jotka haluavat harjoitella tavoitteellisesti ja lähteä kokeilemaan taitojaan Golfliiton Future Tour -kiertueella.

Ryhmän tavoitteena on tutustuttaa juniorit kilpagolfin maailmaan, kasvattaa pelaajien itseluottamusta ja tarjota puitteet tavoitteelliseen harjoitteluun. Ryhmä harjoittelee kaksi tuntia viikossa valmentajan ohjaamana, ja lisäksi pelaajilla on 0,5h yksityisopetusta joka toinen viikko 13.6.alkaen.

  • Harjoitusajat:

    • torstaisin klo 18.30-20.30 (ryhmävalmennus) (2.5.-6.6.) ja 17-19 (13.6.-19.9.)

    • torstaisin klo 19-20.30 (yksityisopetus) (13.6.-19.9.)

  • Valmentaja: Lotta Tähtelä (044 599 2604)

  • Hinta: 250€

  • Ilmoittautumislinkki: https://kgj.myclub.fi/flow/events/6896197


Kilparyhmä ("Tavoitteellinen kilpagolf")

Ryhmä koostuu tavoitteelliseen kilpagolfiin panostavista pelaajista, jotka aikovat kilpailla tulevalla kaudella Golfliiton FJT Challenge- ja Finnish Junior Tour-kiertueilla. Lisäksi pelaajia kannustetaan osallistumaan kauden aikana ainakin yhteen Finnish Tourin kilpailuun sekä oman ikäryhmänsä SM-kilpailuihin.

Ryhmän tehtävänä on tukea junioreita aktiivisesti heidän kilpagolfurallaan ja auttaa heitä saavuttamaan tavoitteensa golfareina. Ryhmällä on kesäkaudella kaksi viikkotuntia pron ohjaamaa pienryhmäharjoittelua ja lisäksi tunti yksityisopetusta joka toinen viikko (yhteensä 10h).

Nykyinen ryhmä on aloittanut toimintansa marraskuussa 2021 ja jatkaa nykyisellä kokoonpanolla myös tulevan kesäkauden, mutta myös muut halukkaat voivat tiedustella mahdollisuutta liittyä mukaan ryhmän toimintaan kesäkaudeksi. Nykyisten ryhmäläisten ei tarvitse erikseen ilmoittautua kesäkaudelle. Jokaisella ryhmäläisellä on 10h työvelvoite apuohjaajana.

Ilmoittautuminen avataan valmentajan aikataulun varmistuttua.


Kaikille ryhmille on perustettu MyClubiin oma ilmoittautuminen, joten ilmoittauduthan ensisijaisesti toivomaasi ryhmään yo. linkeistä. Mikäli MyClubin kanssa on haasteita, voit ilmoittautua mukaan myös ottamalla yhteyttä Lottaan, Janiin tai Samuun (ks. yhteystiedot alla). Valmennuksen johtoryhmä pidättää oikeuden jakaa juniorit sopiviin ja tarkoituksenmukaisiin ryhmiin, joten ilmoitathan ilmoittautumisen yhteydessä, mikäli jokin harjoitteluaika ei sovi sinulle ollenkaan. Kuhunkin ryhmään otetaan maksimissaan kahdeksan pelaajaa ilmoittautumisjärjestyksessä, joten toimithan nopeasti! Mikäli haluamasi ryhmä on täynnä, voit kuitenkin ilmoittautua myös jonoon; kaikille löytyy varmasti sopiva harjoitusryhmä!

Lisätietoja kesäharjoittelusta saa Lotalta (044-599 2604, tahtelalotta@gmail.com) tai Janilta (050-464 7373, vpj@kurkgolf.fi) sekä kilparyhmän osalta Samulta (040-702 3272, samu.sylvander@saunalahti.fi). Olethan yhteydessä, jos mitä tahansa kysyttävää ilmenee!

--
Golfterveisin
Kurk Golf Juniorit / Junioritoimikunta